måndag, maj 21, 2007

Kaupungeista

Todella mahtavaa viettää täysin vapaa viikonloppu pitkästä aikaa. Edellisviikonloppu kului pitkälti Wienin lentokentällä lentojen myöhästelemisen takia, ja muutenkin oli melko ikävää eri syistä. Varoitan kaikkia Wienin lentokentästä ja Austrian Airlinesista. Viikon sisällä onnistuin myöhästymään kahdesti jatkolennolta: ensin kone oli myöhässä ollessamme matkalla Euroopan partiokonferenssiin Sloveniaan Wienin kautta. Jouduimme vuokraamaan auton jolla sitten menimme määränpäähän asti. Viikkoa myöhemmin kotimatkalla kävi samalla tavalla, vaan että Itävallasta on valitettavasti melko pitkä matka autolla kotiin. Austrian Airlinesin henkilökunta oli kaiken lisäksi töyekä ja yksi jopa suoraan huomautti minulle että äläpäs nyt pudistele päätäsi, voit ihan vapaasti valita jonkun toisen lentoyhtiön. Wienin lentokenttä sitäpaitsi markkinoi itseään lentokenttänä jolla koneen vaihto onnistuu helposti ja nopeasti.

Niin, sitten viime viikonlopusta. Yksi kohokohta oli käydä Skattalla katsomassa vallattua taloa. Valtaajilla on hienot suunnitelmat talon suhteen, ja toivon todellakin että kaupunki hyväksyy valtauksen. Aikaisemmin viikolla pohdin itsekseni sitä miten steriililtä ja kuolleelta Helsinki aina välillä vaikuttaa. Valtaajien sanoma on tältäkin kannalta tärkeä, kaupunkitilan tulee kuulua kaikille. Kaupunkitilan käyttö ei ole Helsingissä täysin kohdallaan. Miksi kukaan ei kyseenalaista sitä että tilan saa tapetoida mauttomilla mainoksilla ja kadut saa täyttää autoilla? Sitten kun vallataan pitkään tyhjänä seisstyt talo kaikkien käyttöön niin asiasta nousee helposti meteliä.

Pohdin myös viikonloppuna mitkä olisivat elämänlaadullisesti tärkeitä kriteereitä hyvälle kaupungille. Kriteerit olisivat seuraavat:
1. Kaupungin pitää sijaita meren äärellä. Mieluiten välimeren.
2. Ilmaston tulee olla mielyttävä. Kylmin lämpötila n 10 astetta ja lämpimin noin 25-35 astetta
3. Kauniita ja mukavia ihmisiä
4. Hyvää ruokaa ja viiniä kohtuu hintaan
5. Mielenkiinoinen ja hieno kieli
6. Kaupungin tulee myös olla elävä ja tarpeeksi suuri

Onko hyviä ehdotuksia?

2 kommentarer:

Blogger Kyösti sa...

Sopivaa kaupunkia mulla ei ole sulle tarjota tai kehua, mutta osasit kyllä kiteyttää nappiin sen, mitä minäkin haluan omalta kaupungiltani. Kuopio on aina minulle omalla tavallaan merkityksellisin, mutta en minä Pariisiakaan huonona pidä. Pariisin oikeastaan ainut vika on, että ainoastaan haiseva Seine on vesialueen mandaatilla. Barcelona voisi olla kiva muuten, mutta siinä on jotain halpaa ja siellä on aivan liian kuuma. Brysselissä ei ole vettä ja kaupunki on täynnä ulkkareita. Italiaa en voi sietää.

2:58 em  
Blogger Miu sa...

Kannattaa myös harkita niitä ei-heti-mieleen-tulevia Välimeren maiden mahdollisuuksia, kuten Slovenian, Kroatian tai Montenegron rannikkoa.

Albaniaa en valitettavasti voi suositella puhtaasti empiirisen kokemuksen perusteella, pelottavia ranska-italia-albania-esperantoa samassa lausaassa puhuvia Mensan jäseniä siellä! Ehkä pitäisi yrittää päästä tästä päähänpinttymästä eroon oikeasti käymällä siellä...

Kesälomasuunnitelmat siis selvät! =)

11:45 em  

Skicka en kommentar

Prenumerera på Kommentarer till inlägget [Atom]

<< Startsida