Ulkopolitiikan kolmas linja

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen kirjoittaa Helsingin Sanomissa tänään olevansa eri mieltä Stubbin kanssa ulkopolitiikasta.

Mielestäni on huolestuttavaa, että Suomen ulkopoliittisessa keskustelussa täytyy nyt kannattaa joko "Stubbin linjaa" tai "Väyrysen linjaa".

Väyrynen on siinä oikeassa, että maailman tila ei ole radikaalisti muuttunut Venäjän ja Georgian sodan myötä. Stubb on esimerkiksi sanonut, että sota tarkoitti paluuta voimapolitiikan aikaan. Tämä on melko kyseenalainen näkemys, sillä vain muutama vuosi sitten Yhdysvallat miehitti liittolaisineen Irakin vastoin kansainvälisen oikeuden perusperiaatteita - tämä jos mikään oli voimapolitiikkaa.

Stubb myönsi myös Venäjän hyökkäyksen olleen yllätys hänelle - jokseenkin ihme siinä mielessä, että Venäjän ja Georgian välit ovat olleet niin kireät, että rajalle oli kerätty joukkoja jo hyvän aikaa. Lisäksi Georgian presidentti oli muutamaan kertaan ilmaissut aikomuksensa tehdä jotain suuruudenhullua, toivoen tukea USA:lta ja sen liittolaisilta.

Väyrynen taas näkee, että Suomen pitää olla hyvää pataa Venäjän kanssa, vaikka Venäjä tekisi mitä. Tämäkään ei ole oikein. Suomen täytyy EU:n puitteissa sitoutua ulkopolitiikkaan, jonka johtavana periaatteena on kansainvälisen oikeuden kunnioittaminen ja kehittäminen. Sekä Yhdysvaltoja että Venäjää (tai Kiinaa, Intiaa, Saudi-Arabiaa...) tulee pystyä kritisoimaan. EU:lla on valta olla globaali arvojohtaja, jos EU tekee yhtenäistä ulkopolitiikkaa. EU:n pitäisi toimia esimerkkinä muille kansainvälisen oikeuden puolestapuhujana.