Italian neofasistiset tendenssit

Italian pääministeri Silvio Berlusconi on tehnyt jotakin hänelle poikkeuksellista – nimittäin pitänyt vaalilupauksen: eilen Italian parlamentin päätöksen mukaisesti 3000 sotilasta jalkautui maan suurimpiin kaupunkeihin taistellakseen rikollisuutta, etenkin maahanmuuttajien aiheuttamaa sellaista, vastaan. Samalla Italian sisäministeriö on aloittanut romanien sormenjälkien keräämisen romanirekisteriä varten ja jokunen viikko sitten maa on julistautunut poikkeustilaan.

Olen liberaalina ja muutamaan otteeseen italiassa asuneena eurooppalaisena hyvin huolestunut siitä suunnasta, jonka Berlusconi ja hänen hallituskumppaninsa ovat Italialle asettaneet. Rationaalisella ajattelulla on vaikea löytää siihen mitään vastauksia.

Oikeiston ykkösvaaliteemana oli vuoden 2008 vaaleissa rikollisuuden vastainen kamppailu. Silti Italia on Euroopan keskivertoa turvallisempi maa, ja varsinkaan maahanmuuttajia ei voi rikollisuudesta erityisesti syyttää. Tietysti tiedämme, että populistipolitiikassa on tärkeää ymmärtää ja ruokkia epärationaalisia pelkoja – oli todellisuus mikä tahansa.

Paradoksaalista kuitenkin on, että italialaiset eivät edes koe elävänsä turvattomasti. Berlusconin vapauspuolue sai massiivisen voiton vaaleissa, ja sen tukipuolue Lega Nord, jonka johtajan Umberto Bossin koko politiikka perustuu rasismille, sai varsinkin Pohjois-Italiassa esimerkiksi Veneton ja Lombardian alueilla noin 30% äänistä.

Masentava totuus on, että rasismista on tulossa hyväksyttävää Italiassa. Varsinkin nopeasti vaurastunut keskiluokka tukee nimenomaan fasistiseen retoriikkaan pohjautuvaa politiikkaa juuri koska se on rasistista. Olin vuonna 2004 kesätöissä Padovassa, Pohjois-Italiassa, ja muistan elävästi episodin jossa työnantajani heitti suoraan afrikkalaisen työnhakijan hakemuksen roskikseen ja totesi, että hän ei tasan anna töitä mustalle työnhakijalle. Toisaalta Italian tehtaat pysyvät pystyssä Afrikasta tulevan työvoimin turvin: 800 euron kuukausipalkalla ei muita töihin saa. He raatavat Italian keskiluokan vaurauden ylläpitämiseksi samalla, kun poliitikot ja ns. kunnon ihmiset syyttävät heitä pummeiksi ja rikollisiksi.

Enemmistö Italialaisista siis selkeästi kannattaa nykyistä hallitusta juuri sen harjoittaman politiikan takia. Entä Berlusconi? Kaikkihan tietävät miehen olevan täysin korruptoitunut – eikö edes se vaikuta hänen kannatukseen? Vastaus on: ei. Berlusconia pidetään sankarina. Hän on oikea ”self made man”, joka jopa onnistuu muuttamaan maan lakeja niin, että häntä ei laiteta vastuuseen teoistaan. Lisäksi Italiassa vallitsi kristillisdemokraattien romahduksen jälkeen poliittinen tyhjiö, jonka Silvio kätevästi täytti.

Keskusta-vasemmisto teki sitten lopullisen virheensä yhdistyessään Demokraattipuolueeksi, joka käytännössä eliminoi vasemmiston ja ajautui marginaaliin. Demokraattien puheenjohtaja Walter Weltroni ei myöskään ole onnistunut oppositiopolitiikassaan. Puutteellinen tila Berlusconin kontrolloimassa mediassa on tähän yksi syy; toinen taas uskottavuuden puute. Vasemmiston menetettyä Rooman pormestarinpaikan ensimmäisen kerran sitten toisen maailmansodan ei myöskään tehnyt terää demokraattien uskottavuudelle.

Miten tämä sitten koskee meitä muita eurooppalaisia? Yksinkertaista: muu Eurooppa ei voi sallia etnisiä rekistereitä, rasismin hiljaista hyväksymistä ja autoritaarisia, syyttä sotilaisiin turvautuvia hallituksia – historia on sen meille opettanut. Jörg Haiderin Itävalta eristettiin sen fasismin takia – miksi ei Italian suhteen voitaisi tehdä samanlaista ratkaisua, jos suunta ei muutu?