Kamalaa - kerjäläiset tulevat!

Helsingin kaduilla näkyneet kerjäläiset ovat herättäneet keskustelua niin tiedotusvälineissä kuin kahvipöydissä. Itse muistan kuinka kerran yksi italialainen kerjäläinen naureskellen esitteli minulle hänen tapaansa huijata turisteja: hän oli kehittänyt erinomaisen säälittävän tavan linkuttaa jalkaansa, vaikka oikeasti kävelikin hyvin. Mielestäni temppu oli sen verran hieno että annoin hänelle tavallista suuremman määrän rahaa.

Monet pitävät kerjäämistä paheksuttavana toimintana, ja olen jopa muutaman kerran nähnyt kun joku on pilkannut Sokoksen kulmalla kerjäävää henkilöä. Taksikuskikin kerran tokaisi että ”mitä tuo tuossakin haluaa”, kuski oli nimittäin kuullut että lehti oli paljastanut oikein vajan missä kerjäläiset pitivät ”kainalokeppejä ja muuta rekvisiittaa”. Merja Vanhanenkin on kritisoinut kerjäläisiä siitä että kerjäläiset usein tekevät itsestään köyhemmän näköisiä kuin ovat – eli ei penniäkään Merjalta kerjäläisille.
Toinen usein esitetty kritiikki on se, että kaduillamme oleskelevien romanialaisten pitäisi rekisteröityä työttömiksi työnhakijoiksi: näin suomalainen sosiaaliturvakoneisto pelastaisi heidät. Joko heille tarjottaisiin jotain mahtavaa siivoushommaa (josta he sitten maksaisivat veroja mikä on tietysti hyväksi meille kaikille), tai jos töitä ei löytyisi, niin he ainakin saisivat työttömyysrahaa, ja pysyisivät sitten ehkä poissa kaduilta.

Ärsyttävää mielestäni tässä on se protestantis-sosiaalitanttainen - asenne joka aiheuttaa suomalaisissa sokkireaktion nähdessään kerjäläisen kadulla. Eihän nyt täällä meidän Suomessa saa olla kerjäläisiä! Ja heidän lapsetkin vielä! Ihan niin kuin tämä meidän systeemi nyt olisi kaikkien mielestä se ihanin – olen nähnyt eri puolilla paljon onnellisempia ihmisiä jotka kenties kerjäävät, kuin ne alkoholismin murtaneet pitkäaikaistyöttömät jotka sosiaalikafkamainen valtiomme pitää kotonaan työttömyysrahan avuin. Kysymykseni siis on, miksi täällä pelätään köyhyyden näkemistä? Ja miksi materiaalinen köyhyys väistämättä liitetään kurjuuteen – eikö juuri tämä ole stigmatisoivaa? Mitä sitten, jos ammatikseen valitsee kerjäämisen?

Sosiaaliliberaali ääni

Nokian päätös sulkea tehdas Saksassa on herättänyt ymmärrettävää kritiikkiä. Kansalaisjärjestö Attac on esimerkiksi peräänkuuluttanut Nokian tuotteiden boikottia myös Suomessa. Mielenkiintoista on myös, että Kemijärven sellutehtaan jatkon puolesta toimiva kansanliike perää suomalaisilta suuryrityksiltä sosiaalista ja yhteiskunnallista vastuuta. Rohkenen väittää, että Kemijärven sellutehtaan puolesta toimivan kansanliikkeen jäsenet harvoin ovat Attacin jäseniä – ja päinvastoin. Viesti on kuitenkin sama: kummassakin tapauksessa yhteiskunnallisia varoja on käytetty yritysten tukemiseen, joten yritykset omaavat täten yhteiskunnallisen vastuun.

Olen itse huolettomasti ostellut Nokian puhelimia ja jopa mainostanut niitä ulkomailla - pitäisikö minunkin jatkossa ostaa jonkun muun tuottamia puhelimia?

Olen vahvasti sitä mieltä että poliitikot ovat menettäneet otteensa suhteessa vapaaseen markkinatalouteen. Kannatan itse vapaata markkinataloutta, mutta pieni pohjoismainen sosiaaliliberaali(jotkut haluavat kutsua sitä sosiaalidemokraattiseksi – varsinkin liberaalien ns. oikeistosiipi) ääni kuitenkin muistuttaa minua jatkuvasti siitä että oikeudenmukaisuus ja markkinaliberalismi eivät kulje aina käsi kädessä. Tai no, oikeudenmukaisuus tietysti on laaja käsite, mutta minun sosiaaliliberaali lähtökohtani on kuitenkin että oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa pitää löytyä demokraattinen kontrolli jonka avulla myös valtio voi säädellä taloutta niin että varallisuus ei jakaudu aivan toivottoman epäoikeudenmukaisesti. Tällä hetkellä kuitenkin on selvää, että Suomessa ja muualla ollaan luovutettu monessa suhteessa erittäin liberaalille markkinataloudelle. Poliittinen eliitti antaa toisin sanoen yritysten sanella ehdot – se jos jokin on poliittinen ja ideologinen päätös.

Eli, takaisin boikottikysymykseen. Luulen, että kulutuskäyttäytymisellä voidaan vaikutta asioihin rajallisesti. Nokiatuotteiden boikotointi ei missään tapauksessa tule johtamaan paremmin hallinnoituun kapitalismiin. Ericsson tai Siemens tuskin nekään mitään kyyhkysiä ovat. Tarvitsemme kuitenkin kokonaisvaltaisia ratkaisuja vapaan markkinatalouden maksimaaliseen hyödyntämiseen. Toisin sanoen: poliittisten päättäjien täytyy vetää joku raja.